on koko perheen seikkailuelokuva, joka kertoo 12–vuotiaan Tomin ja eläinpuistossa kasvaneen ilveksen ystävyydestä ja taistelusta vapauden puolesta.

Elokuvan tuotantoyhtiönä toimi sen hallinnointia varten perustettu yhtiö Wildcat Production Oy, tuottajana toimi Hannu Tuomainen/Cinemaker Oy, käsikirjoituksesta vastasivat alkuperäisaiheen isä Ville Suhonen ja amerikkalainen Martin Daniel, ohjaajana toimi Raimo O Niemi. Elokuvasta toteutettiin myös englanninkielinen versio, ja se oli aikanaan kallein Suomessa kuvattu teatterielokuva.

Poika ja ilves oli 90-luvulla kotimaisen elokuvan ahdingon käännekohta yleisön luottamuksen takaisin saamiselle: joulun 1998 ensi-illan jälkeen katsojia teattereihin kertyi lähes 400.000 ja videomyynti löi kaikki aiemmat tilastolukemat. Lukuisten festivaalipalkintojen lisäksi elokuvan levitysoikeudet on myyty ennätyksellisesti noin 40 maahan. Suomessa yleisö palkitsi elokuvan paitsi jaloillaan myös äänestämällä sille Jussi-palkinnon vuoden parhaana elokuvana.

Tarkemmat tiedot elokuvasta löytyvät Pressi-tiedotteesta >>

Elokuvan kattavimmat kotisivut >>

Pääosissa

Konsta Hietanen
Jarmo Mäkinen
Risto Tuorila
Antti Virmavirta
Kristiina Halttu

Tuottaja Hannu Tuomainen
Ohjaaja  Raimo O Niemi
2. ohjaaja Ville Suhonen
Käsikirjoitus Ville Suhonen
Martin Daniel
Kuvaus Kari Sohlberg
Äänisuunnittelu Kristian Andersen
Puvustus Loa Miller
Maskeeraus Dorte Jacobsen
Leikkaus Jukka Nykänen
Musiikki Sören Hyldgaard
Executive tuottaja Pekka Konttori
Osatuottajat Henrik Danstrup
Jani Thiltges
Rahoitus

Suomen elokuvasäätiö
YLE TV 1
Pohjoismainen elokuva- ja TV-rahasto
Eurimages
CLT-UFA International
Egmont Entertainment
Balboa 2
Samsa Film
Filmikonttori Oy
Cinemaker Oy
Wildcat Production, 1998